Klubi jo vuodesta 1876…

Oulun Suomalaista Klubia voidaan luonnehtia yhteisöksi, joka nojaa suomalaisuuden aatteelle. Klubin toiminnassa korostuu suomalaisen kulttuurin vaaliminen sekä sivistyksellisten ja isänmaallisten kysymysten ja asioiden käsitteleminen erilaisissa esitelmä- ja keskustelutilaisuuksissa.

Klubi toimii yleishyödyllisenä yhteisönä. Yhdistys jakaa vuosittain merkittäviä avustuksia ja stipendejä sääntöjensä mukaisiin tarkoituksiin mm. sivistyksellisille ja maanpuolustuksellisille yhteisöille erityisesti sotiemme veteraaneille sekä niitä lähellä olevien järjestöjen sosiaaliseen toimintaan.

Klubi tarjoaa jäsenilleen monipuolista harrastustoimintaa. Klubihuoneisto sijaitsee keskellä kaupunkia ja siellä voi tavata sekä luoda yhteyksiä eri alojen toimijoihin ja vaikuttajiin. Klubissa on tällä hetkellä hieman yli 500 jäsentä.

Klubi jo vuodesta 1876…

Oulun Suomalaista Klubia voidaan luonnehtia yhteisöksi, joka nojaa suomalaisuuden aatteelle. Klubin toiminnassa korostuu suomalaisen kulttuurin vaaliminen sekä sivistyksellisten ja isänmaallisten kysymysten ja asioiden käsitteleminen erilaisissa esitelmä- ja keskustelutilaisuuksissa.

Klubi toimii yleishyödyllisenä yhteisönä. Yhdistys jakaa vuosittain merkittäviä avustuksia ja stipendejä sääntöjensä mukaisiin tarkoituksiin mm. sivistyksellisille ja maanpuolustuksellisille yhteisöille erityisesti sotiemme veteraaneille sekä niitä lähellä olevien järjestöjen sosiaaliseen toimintaan. Klubi tarjoaa jäsenilleen monipuolista harrastustoimintaa.

Klubihuoneisto sijaitsee keskellä kaupunkia ja siellä voi tavata sekä luoda yhteyksiä eri alojen toimijoihin ja vaikuttajiin. Klubissa on tällä hetkellä hieman yli 500 jäsentä.

Historia

Oulun Suomalainen klubi on vuosien saatossa ollut aina jäsentensä näköinen. Esimerkiksi 1970-80-luvuilla klubin baarissa toimi pyöreä pöytä, jonka ääressä keskusteltiin vilkkaasti kaikista mahdollisista yhteiskunnallisista ja Pohjois-Suomen kehitykseen vaikuttavista aiheista. Pyöreän pöydän toiminta loppui, kun klubi luopui ravintolatoiminnasta. Vuonna 1987 alkoivat kuitenkin professori Matti Lackmanin aloitteesta perjantaiesitelmät, joissa eri alojen asiantuntijat ovat valottaneet ja valottavat edelleenkin erilaisia ajankohtaisia aiheita – sikarinpoltosta ulkopolitiikkaan. Perjantaiesitelmien lisäksi klubi on  järjestänyt kahdesti vuodessa myös esitelmän jostakin ”unohdetusta oululaisesta”.

Nykyisin Oulun Suomalainen klubi toimii yleishyödyllisenä yhdistyksenä, joka vuosittain on jakanut merkittäviä avustuksia mm. veteraanijärjestöille ja eri alojen taitajille. Lisäksi klubi on tukenut Oulun Paasikivi – Seuraa, luovuttamalla korvauksetta tilojaan Oulun Paasikivi – Seuran esitelmiä ja kokouksia varten.

Kansallisen herätyksen aika

Ruotsin vallan aikana ruotsin kieli lujitti asemaansa Suomessa. Venäjän vallan aikana alkoi kuitenkin kansallinen herätys, jonka murrosvaiheessa Adolf Ivar Arvidsson kirjoitti kuuluisan lauseensa: ”Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tule, meidän on oltava suomalaisia.”Eri puolille maata syntyi fennomaanisia seuroja ja yhdistyksiä. Pohjoisessa näitä ”Suomalaisia seuroja” oli mm. Oulussa ja Raahessa. Valtiopäivien kokoontuessa vuonna 1863 suomenmieliset valtiopäivämiehet tarttuivat kansallisiin kysymyksiin ja harrastivat vapaata yhteydenpitoa yli säätyrajojen. Näin syntyi Helsinkiin ”Luku- ja konservatio klubi”, vuonna 1876. Samana vuonna myös Ouluun perustettiin ”Suomalainen klubbi”, juuri ennen valtiopäivämiesvaaleja. Vaaleissa klubi sai kaksi edustajaa porvarissäätyyn: puutavarakauppias A. O. Snellmanin ja sairaalanlääkäri L. B. Olsonin sekä yhden edustajan talonpoikaissäätyyn: J. P. Valkolan Muhokselta.

Aluksi klubilla oli Raatinsaaressa sijainnessa Meurlingin ravintolassa kokouksia kerran viikossa. Klubin toivottiin: ”Herättävän seuran jäsenissä vilkasta harrastusta ja yksimielisyyttä paikkakunnallisten ja isänmaallisten asioiden suhteen. Tarjotkoon se persoonallista ajatusten vaihtoa, eikä vain äänetöntä sanomalehtilukua ja istumista vihreiden pöytien ääressä.”

Klubi oli aktiivinen myös kunnallisvaaleissa. Vuonna 1891 vaaleissa ruotsalainen puolue kärsi tappion josta Louhi-lehti kirjoitti: ”Oulun ruotsalaisen puolueen enemmistö on nyt kaikiksi ajoiksi murrettu, kun vaan kansallismielinen puolue pysyy yhtä innokkaana ja yksimielisenä, kuin nyt.”

Vuosisadan taitteen yli kunnallispolitiikka kulki ”kahden puolueen” kannattamana. Alun perin Oulun Suomalainen klubi otti laatimissaan vaalilistoissa huomioon myös työväen edustuksen, vaikka se ei klubin jäsenkunnassa ollutkaan suuri. Sosialististen aatteiden saadessa jalansijaa Oulussa, klubissa voimistui puolestaan nuorsuomalainen jyrkkä perustuslaillinen linja. Työväenyhdistyksellä, joka tuolloin jo toimi virkeästi oli kuitenkin yhteys klubiin. Työväenyhdistyksen johtomiehistä räätälimestari J. Kemppainen ja kivenhakkaaja, raatimies V. Tuomainen olivat koko ikänsä klubin jäseniä.

Vielä vuonna 1919 Oulun Suomalainen klubi oli kiinteästi mukana kunnallispolitiikassa, vaikka sääntömuutoksen jälkeen se oli puolueisiin sitoutumaton yhdistys. Kunnallispolitiikan siirtyessä yhä selvemmin puolueiden haltuun klubin rooli muuttui. Tästä huolimatta klubi on ollut mukana kunnallisissa asioissa ja kokouksissa pidetyt esitelmät ovat usein sivunneet myös Oulun kaupungin asioita.

Klubi aseellisen toiminnan tyyssijana

Vuonna 1914 Suomikin joutui maailmansodan pyörteisiin. Väinö Kokko, Oulun Suomalaisen klubin jäsen ja Pohjois-Pohjalaisen osakunnan kuraattori oli keskeisenä toimijana ollut käynnistämässä jääkäriliikettä. Hän matkusti Ouluun, jossa hän ylioppilaiden lähettinä ja keskustoimikunnan edustajana tapasi klubilla oululaisia aatetovereita.

Klubista tuli jääkäriliikkeen miesten turvallinen neuvottelupaikka ja tukikohta, jossa suunniteltiin monet aktivistiajan tärkeimmistä suorituksista Pohjois-Suomessa. Esimerkiksi joulumarkkinoiden aikana 1917 majaili Oulun Suomalaisen klubin suojissa ”Pikku-Jussi” eli jääkäri Jussi Väisänen ja jääkäri Jalmari Kara.

Pihan puolelta ”puuklubiin” oli turvallista tulla ja myös poistua mihin vuorokauden aikaan hyvänsä. Tässä salaisen aseellisen toiminnan esikunnassa järjestettiin asehankintoja. Aktiivinen klubilainen maanmittausinsinööri Sulo Kallio teki, yhdessä ”pommi Korhosen” kanssa asehankintamatkan Ruotsin Matarenkiin. Jo sisällissodan puhjettua jääkäri Nestori Karhula teki yhdessä suurhiihtäjä Huttusen ja ”Piippolan Vaarin”, poliisi Johannes Partasen kanssa asehankintamatkan halki salojen Kokkolaan, jossa ostettiin hevoset peleineen ja tuotiin asekuormat Ouluun, missä aseiden jakelusta huolehti Suomalaisella klubilla majaillut esikunta.

Klubi hyyryläisenä

Oulun Suomalainen klubi perustettiin ”Mathlinin hotellissa”, josta klubitoiminta siirtyi varsin pian Meurlingille ” Hotel de Raattiin”. Sieltä klubitoiminta siirtyi Isonkadun ja Kauppurienkadun kulmaan Stenlundin ravintolaan. Vuonna 1878 klubi vuokrasi toimitilat Isonkadun ja Hallituskadun kulmassa sijainneesta ”Kestikievarista”. Sen jälkeen olivat vuorossa tilat nykyisen Kaarlenholvin paikalla, kapteeni John Tornbergin kivitalossa.

Vuonna 1881 toiminta siirtyi nykyisen Mannerheimin puiston paikalle sijanneeseen Takun taloon, valokuvaaja Johan Björkmanin alivuokralaiseksi josta toiminta siirtyi myöhemmin Kuusiluotoon Kiutun taloon Hupi ja Hyöty raittiusseuran alivuokralaiseksi.

Vuonna 1890, kun klubitoiminta taas oli voimissaan, klubi päätti siirtyä nykyiseen kaupungintaloon, silloiselle Seurahuoneelle. Tämän jälkeen klubi ehti toimia mm. Santaholman kauppahuoneessa Aleksanterinkadulla, Pakkahuoneenkadulla Kapteeni A. Junneliuksen ”Kartanossa”, Liljeblomin talossa Isonkadun varrella ja Kirkkokatu 2:ssa sijainneessa Ockenströmin-Kerttulan kivitalossa.

Klubi jälleen puolueettomana

Itsenäisyysvaiheen alussa jouduttiin selvittämään vaikea valtiomuotokysymys, jossa kilpailivat saksalaista kuningasta ajanut suuntaus ja tasavaltalainen suuntaus. Tämä valtiomuotokysymys johti nuorsuomalaisen puolueen pirstoututumiseen. Oulun Suomalainen klubi lähti perustuslaillisen tasavaltalaisuuden tielle. Seurauksena oli samanlainen pirstoutuminen myös Oulun Suomalaisessa klubissa, joka jäi valtiollisen toiminnan ulkopuolelle.

Tämä näkyy myös klubin pöytäkirjassa, jossa hajaantumisesta todetaan seuraavasti: ”klubin jäsenet hajaantuivat syntyneisiin uusiin puolueisiin, joten millään valtiollisella katsantokannalla ei ollut ehdotonta enemmistöä klubilaisten keskuudessa. Tähän marraskuun 28. päivänä 1918 pidetyn kokouksen pöytäkirjaan päättyy Oulun Suomalaisen Klubin virallisesti tapahtunut vuonna 1906 alkanut nuorsuomalainen valtiollinen toiminta.”

Seuraavana vuonna klubin vuosikertomuksessa todettiin, että klubi oli muodostunut ”puolueettomaksi seuraklubiksi, etupäässä valistus- ja kunnallisten kysymysten käsittelemiseksi, joka seikka painoi leimansa klubin toimintaan v. 1919 aikana, mutta joka virallisesti todettiin vasta klubin kokouksessa marraskuun 1. p:nä 1919 vahvistettaessa klubille uudet säännöt.”

Klubin puolueettomuus ei estänyt klubin piirissä käsittelemästä päivänpoliittisia kysymyksiä. Ne eivät kuitenkaan voineet hajottaa klubia, vaikka klubin jäsenet kuuluivatkin eri puolueisiin.

Klubi saa omat tilat

Klubin varapuheenjohtajanakin toiminut P. J. Helsingius herätti keskustelun omasta klubitalosta ja käytännön talousmiehenä piirteli luonnoksia kaksikerroksisesta rustingista, josta osa voitaisiin vuokrata ”ulos” joillekin liikkeille. Yllättäen tähän avautuikin tilaisuus, kun maaliskuussa 1902 myytiin pakkohuutokaupalla ”Vaaran” laiteilla muurari E. A. Vahtolan ”kartano”, joka käsitti ½ tonttiaNo 77. II:ssa kaupunginosassa. Klubin puheenjohtaja varatuomari V. Poropudas osti talon ja tontin ja tarjosi sitä huutokauppahinnasta klubille. Käytännöllisistä syistä katsottiin asianmukaiseksi perustaa tätä varten osakeyhtiö, jonka tehtävänä yhtiöjärjestyksen mukaan oli hoitaa ”Oulun Suomalaisen Klubin huoneustotilat.”

Kesällä 1918 johtokunta omalla vastuullaan osti klubin omistukseen vielä Sipolan ja Tolosen perikuntien tonttiosuudet sekä ”Lahden mökin”. Perikuntien tontit vastasivat ¼ tonttia ja rajoittuivat tuolloisen Oy Kodin omistamaan entiseen Vahtolan taloon.

Klubi ryhtyi nyt suunnittelemaan remonttia. Sitä kutsuttiin suunnittelemaan arkkitehti Oiva Kallio. Oy Kodin yhtiökokous suostui remonttiin, jossa vanha puutalo rakennettiin uudelleen. Suurremontin seurauksena klubin johtokunta sai nuhteita ja erosi. Uusissa ns. ”Puuklubin” tiloissa toiminta virisi entistä ehommaksi. Klubin jäsenten innostusta todisti myös se, että klubin kivijalkaan laitettiin yleisöravintola.

Puuklubilla tehtiin vielä 1940-luvun alussa huomattavia muutoksia, jolloin huonejärjestys sai ne muodot, jotka rakennuksessa olivat puuklubikauden loppuun saakka. Sota-ajan säännöstelyrajoitukset ja tarvikepula tekivät ravintolan pidon hankalaksi ja siitä jouduttiin luopumaan.

Sotien jälkeen ryhdyttiin selvittämään uuden klubitalon rakentamista Meurmanin-Ervin asemakaavan mukaisesti. Se edellytti kuitenkin lisää tonttimaata korttelista. Vasta 7.8.1959 kaupparekisteriin voitiin merkitä Klubitalo Osakeyhtiö, jolle Oulun Suomalainen klubi luovutti tonttialueet ja sai taloyhtiössä sen mukaisesti osakkeita omistukseensa. Uusi Klubitalo valmistui suunnitellulla aikataululla ja 1.10.1960 edustava vierasjoukko juhlisti uutta klubihuoneistoa.

Klubin huonetilaohjelmaa hahmoteltaessa uskottiin, että varatut 600 neliötä riittävät. Siinä erehdyttiin kuitenkin pahasti. Juhla- ja kokoussalista oli pyritty saamaan niin viihtyisä, että se houkuttelisi jäseniä viettämään vapaa-aikaa ryhmissä. Jäsenet kuitenkin kaipasivat ns. kabinettitiloja. Sitä paitsi salitiloilla oli niin suuri kysyntä, ettei sinne jäsenillä juurikaan ollut asiaa. Siksi jouduttiinkin pian suorittamaan muutoksia sisätiloissa ja hankkimaan lisätilaksi klubin nykyiset Kantaravintolan yläpuolella olevat klubitilat.

Toiminta venäläissorron aikana

Vuosisadan vaihteessa Oulun Suomalaisen klubin toiminta oli virkeää. Klubi oli hankkinut omat toimitilat Kirkkokadulla sijainneesta Kerttulan talosta. Sortovalta oli pahimmillaan vuosisadan taitteessa. Sananvapautta kahlehdittin mielivaltaisella sensuurilaitoksella ja sanomalehtien lakkauttamisilla. Kokoontumisvapaus rajoittui vain korkeiden viranomaisten hyväksymien sääntöjen mukaisesti toimiviin järjestöihin. Oulua koski läheisesti suomalaisen kansallisen sotaväen lakkauttaminen ja venäläisen sotaväen tulo Oulun tyhjentyneisiin kasarmeihin. Kansallisen sotaväen lakkauttaminen johti kutsuntalakkoihin. Näitä lakkoja olivat järjestämässä mm. Oulun Suomalaisessa klubissa toimineet Väinö Kokko ja Antti Jauho.

Sortoaikana klubitoiminta oli suljettua. Klubi oli jo päässyt omaan puistokulmataloonsa, jossa olo tuntui salaisen valtiollisen toiminnan aikana aiempaa turvallisemmalta. Suomessa ei tyydytty vain passiiviseen vastarintaan, vaan ryhdyttiin valmistelemaan myös aseellista toimintaa. Aseiden hankinta sai suuret mittasuhteet, koska samalla oli kysymys vallankumouksen nostattamisesta Venäjällä. Oulun Suomalainen klubi oli yksi salaisen aktiivisen toiminnan tyyssijoista. Oulussa oltiinkin varsin hyvin varustautuneita, kun oli saatu 400 ”graftonia” ja 325 revolveria.

Välittömästi suurlakon jälkeen kutsuttiin keisarillisella manifestilla 5.11. 1905 säätyvaltiopäivät koolle. Suomalainen klubi oli taas voimakkaasti valtiollisessa toiminnassa mukana. Vankat perustuslailliset pormestari Arthur Castren ja lehtori Mauno Rosendal olivat ilman muuta selvät ehdokkaat. Kolmanneksi asetettiin toimittaja Yrjö Mäkelin, joka oli tuolloin jo keskeinen sosialistien edustaja ja nämä kolme miestä edustivat sitten Oulun porvarissäätyä viimeisillä säätyvaltiopäivillä. Myöhemmin tapahtuneesta eduskuntauudistuksesta huolimatta venäläisten sortovalta maassa jatkui. Se esti eduskunnan säätämien kansanvaltaisten kunnallislakien voimaan saattamisen ja kahlitsi edelleen kokoontumis- ja sananvapautta.

Suomalaisen klubin nuorsuomalaisuudesta johtunut ”politisoituminen” aiheutti Oulussa myös vastavaikutuksen, Kauppaklubin, johon liittyi huomattava määrä Suomalaisen Klubin jäseniä.

Historia

Oulun Suomalainen klubi on vuosien saatossa ollut aina jäsentensä näköinen. Esimerkiksi 1970-80-luvuilla klubin baarissa toimi pyöreä pöytä, jonka ääressä keskusteltiin vilkkaasti kaikista mahdollisista yhteiskunnallisista ja Pohjois-Suomen kehitykseen vaikuttavista aiheista. Pyöreän pöydän toiminta loppui, kun klubi luopui ravintolatoiminnasta. Vuonna 1987 alkoivat kuitenkin professori Matti Lackmanin aloitteesta perjantaiesitelmät, joissa eri alojen asiantuntijat ovat valottaneet ja valottavat edelleenkin erilaisia ajankohtaisia aiheita – sikarinpoltosta ulkopolitiikkaan. Perjantaiesitelmien lisäksi klubi on  järjestänyt kahdesti vuodessa myös esitelmän jostakin ”unohdetusta oululaisesta”.

Nykyisin Oulun Suomalainen klubi toimii yleishyödyllisenä yhdistyksenä, joka vuosittain on jakanut merkittäviä avustuksia mm. veteraanijärjestöille ja eri alojen taitajille. Lisäksi klubi on tukenut Oulun Paasikivi – Seuraa, luovuttamalla korvauksetta tilojaan Oulun Paasikivi – Seuran esitelmiä ja kokouksia varten.

Kansallisen herätyksen aika

Ruotsin vallan aikana ruotsin kieli lujitti asemaansa Suomessa. Venäjän vallan aikana alkoi kuitenkin kansallinen herätys, jonka murrosvaiheessa Adolf Ivar Arvidsson kirjoitti kuuluisan lauseensa: ”Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tule, meidän on oltava suomalaisia.”Eri puolille maata syntyi fennomaanisia seuroja ja yhdistyksiä. Pohjoisessa näitä ”Suomalaisia seuroja” oli mm. Oulussa ja Raahessa. Valtiopäivien kokoontuessa vuonna 1863 suomenmieliset valtiopäivämiehet tarttuivat kansallisiin kysymyksiin ja harrastivat vapaata yhteydenpitoa yli säätyrajojen. Näin syntyi Helsinkiin ”Luku- ja konservatio klubi”, vuonna 1876. Samana vuonna myös Ouluun perustettiin ”Suomalainen klubbi”, juuri ennen valtiopäivämiesvaaleja. Vaaleissa klubi sai kaksi edustajaa porvarissäätyyn: puutavarakauppias A. O. Snellmanin ja sairaalanlääkäri L. B. Olsonin sekä yhden edustajan talonpoikaissäätyyn: J. P. Valkolan Muhokselta.

Aluksi klubilla oli Raatinsaaressa sijainnessa Meurlingin ravintolassa kokouksia kerran viikossa. Klubin toivottiin: ”Herättävän seuran jäsenissä vilkasta harrastusta ja yksimielisyyttä paikkakunnallisten ja isänmaallisten asioiden suhteen. Tarjotkoon se persoonallista ajatusten vaihtoa, eikä vain äänetöntä sanomalehtilukua ja istumista vihreiden pöytien ääressä.”

Klubi oli aktiivinen myös kunnallisvaaleissa. Vuonna 1891 vaaleissa ruotsalainen puolue kärsi tappion josta Louhi-lehti kirjoitti: ”Oulun ruotsalaisen puolueen enemmistö on nyt kaikiksi ajoiksi murrettu, kun vaan kansallismielinen puolue pysyy yhtä innokkaana ja yksimielisenä, kuin nyt.”

Vuosisadan taitteen yli kunnallispolitiikka kulki ”kahden puolueen” kannattamana. Alun perin Oulun Suomalainen klubi otti laatimissaan vaalilistoissa huomioon myös työväen edustuksen, vaikka se ei klubin jäsenkunnassa ollutkaan suuri. Sosialististen aatteiden saadessa jalansijaa Oulussa, klubissa voimistui puolestaan nuorsuomalainen jyrkkä perustuslaillinen linja. Työväenyhdistyksellä, joka tuolloin jo toimi virkeästi oli kuitenkin yhteys klubiin. Työväenyhdistyksen johtomiehistä räätälimestari J. Kemppainen ja kivenhakkaaja, raatimies V. Tuomainen olivat koko ikänsä klubin jäseniä.

Vielä vuonna 1919 Oulun Suomalainen klubi oli kiinteästi mukana kunnallispolitiikassa, vaikka sääntömuutoksen jälkeen se oli puolueisiin sitoutumaton yhdistys. Kunnallispolitiikan siirtyessä yhä selvemmin puolueiden haltuun klubin rooli muuttui. Tästä huolimatta klubi on ollut mukana kunnallisissa asioissa ja kokouksissa pidetyt esitelmät ovat usein sivunneet myös Oulun kaupungin asioita.

Klubi aseellisen toiminnan tyyssijana

Vuonna 1914 Suomikin joutui maailmansodan pyörteisiin. Väinö Kokko, Oulun Suomalaisen klubin jäsen ja Pohjois-Pohjalaisen osakunnan kuraattori oli keskeisenä toimijana ollut käynnistämässä jääkäriliikettä. Hän matkusti Ouluun, jossa hän ylioppilaiden lähettinä ja keskustoimikunnan edustajana tapasi klubilla oululaisia aatetovereita.

Klubista tuli jääkäriliikkeen miesten turvallinen neuvottelupaikka ja tukikohta, jossa suunniteltiin monet aktivistiajan tärkeimmistä suorituksista Pohjois-Suomessa. Esimerkiksi joulumarkkinoiden aikana 1917 majaili Oulun Suomalaisen klubin suojissa ”Pikku-Jussi” eli jääkäri Jussi Väisänen ja jääkäri Jalmari Kara.

Pihan puolelta ”puuklubiin” oli turvallista tulla ja myös poistua mihin vuorokauden aikaan hyvänsä. Tässä salaisen aseellisen toiminnan esikunnassa järjestettiin asehankintoja. Aktiivinen klubilainen maanmittausinsinööri Sulo Kallio teki, yhdessä ”pommi Korhosen” kanssa asehankintamatkan Ruotsin Matarenkiin. Jo sisällissodan puhjettua jääkäri Nestori Karhula teki yhdessä suurhiihtäjä Huttusen ja ”Piippolan Vaarin”, poliisi Johannes Partasen kanssa asehankintamatkan halki salojen Kokkolaan, jossa ostettiin hevoset peleineen ja tuotiin asekuormat Ouluun, missä aseiden jakelusta huolehti Suomalaisella klubilla majaillut esikunta.

Klubi hyyryläisenä

Oulun Suomalainen klubi perustettiin ”Mathlinin hotellissa”, josta klubitoiminta siirtyi varsin pian Meurlingille ” Hotel de Raattiin”. Sieltä klubitoiminta siirtyi Isonkadun ja Kauppurienkadun kulmaan Stenlundin ravintolaan. Vuonna 1878 klubi vuokrasi toimitilat Isonkadun ja Hallituskadun kulmassa sijainneesta ”Kestikievarista”. Sen jälkeen olivat vuorossa tilat nykyisen Kaarlenholvin paikalla, kapteeni John Tornbergin kivitalossa.

Vuonna 1881 toiminta siirtyi nykyisen Mannerheimin puiston paikalle sijanneeseen Takun taloon, valokuvaaja Johan Björkmanin alivuokralaiseksi josta toiminta siirtyi myöhemmin Kuusiluotoon Kiutun taloon Hupi ja Hyöty raittiusseuran alivuokralaiseksi.

Vuonna 1890, kun klubitoiminta taas oli voimissaan, klubi päätti siirtyä nykyiseen kaupungintaloon, silloiselle Seurahuoneelle. Tämän jälkeen klubi ehti toimia mm. Santaholman kauppahuoneessa Aleksanterinkadulla, Pakkahuoneenkadulla Kapteeni A. Junneliuksen ”Kartanossa”, Liljeblomin talossa Isonkadun varrella ja Kirkkokatu 2:ssa sijainneessa Ockenströmin-Kerttulan kivitalossa.

Klubi jälleen puolueettomana

Itsenäisyysvaiheen alussa jouduttiin selvittämään vaikea valtiomuotokysymys, jossa kilpailivat saksalaista kuningasta ajanut suuntaus ja tasavaltalainen suuntaus. Tämä valtiomuotokysymys johti nuorsuomalaisen puolueen pirstoututumiseen. Oulun Suomalainen klubi lähti perustuslaillisen tasavaltalaisuuden tielle. Seurauksena oli samanlainen pirstoutuminen myös Oulun Suomalaisessa klubissa, joka jäi valtiollisen toiminnan ulkopuolelle.

Tämä näkyy myös klubin pöytäkirjassa, jossa hajaantumisesta todetaan seuraavasti: ”klubin jäsenet hajaantuivat syntyneisiin uusiin puolueisiin, joten millään valtiollisella katsantokannalla ei ollut ehdotonta enemmistöä klubilaisten keskuudessa. Tähän marraskuun 28. päivänä 1918 pidetyn kokouksen pöytäkirjaan päättyy Oulun Suomalaisen Klubin virallisesti tapahtunut vuonna 1906 alkanut nuorsuomalainen valtiollinen toiminta.”

Seuraavana vuonna klubin vuosikertomuksessa todettiin, että klubi oli muodostunut ”puolueettomaksi seuraklubiksi, etupäässä valistus- ja kunnallisten kysymysten käsittelemiseksi, joka seikka painoi leimansa klubin toimintaan v. 1919 aikana, mutta joka virallisesti todettiin vasta klubin kokouksessa marraskuun 1. p:nä 1919 vahvistettaessa klubille uudet säännöt.”

Klubin puolueettomuus ei estänyt klubin piirissä käsittelemästä päivänpoliittisia kysymyksiä. Ne eivät kuitenkaan voineet hajottaa klubia, vaikka klubin jäsenet kuuluivatkin eri puolueisiin.

Klubi saa omat tilat

Klubin varapuheenjohtajanakin toiminut P. J. Helsingius herätti keskustelun omasta klubitalosta ja käytännön talousmiehenä piirteli luonnoksia kaksikerroksisesta rustingista, josta osa voitaisiin vuokrata ”ulos” joillekin liikkeille. Yllättäen tähän avautuikin tilaisuus, kun maaliskuussa 1902 myytiin pakkohuutokaupalla ”Vaaran” laiteilla muurari E. A. Vahtolan ”kartano”, joka käsitti ½ tonttiaNo 77. II:ssa kaupunginosassa. Klubin puheenjohtaja varatuomari V. Poropudas osti talon ja tontin ja tarjosi sitä huutokauppahinnasta klubille. Käytännöllisistä syistä katsottiin asianmukaiseksi perustaa tätä varten osakeyhtiö, jonka tehtävänä yhtiöjärjestyksen mukaan oli hoitaa ”Oulun Suomalaisen Klubin huoneustotilat.”

Kesällä 1918 johtokunta omalla vastuullaan osti klubin omistukseen vielä Sipolan ja Tolosen perikuntien tonttiosuudet sekä ”Lahden mökin”. Perikuntien tontit vastasivat ¼ tonttia ja rajoittuivat tuolloisen Oy Kodin omistamaan entiseen Vahtolan taloon.

Klubi ryhtyi nyt suunnittelemaan remonttia. Sitä kutsuttiin suunnittelemaan arkkitehti Oiva Kallio. Oy Kodin yhtiökokous suostui remonttiin, jossa vanha puutalo rakennettiin uudelleen. Suurremontin seurauksena klubin johtokunta sai nuhteita ja erosi. Uusissa ns. ”Puuklubin” tiloissa toiminta virisi entistä ehommaksi. Klubin jäsenten innostusta todisti myös se, että klubin kivijalkaan laitettiin yleisöravintola.

Puuklubilla tehtiin vielä 1940-luvun alussa huomattavia muutoksia, jolloin huonejärjestys sai ne muodot, jotka rakennuksessa olivat puuklubikauden loppuun saakka. Sota-ajan säännöstelyrajoitukset ja tarvikepula tekivät ravintolan pidon hankalaksi ja siitä jouduttiin luopumaan.

Sotien jälkeen ryhdyttiin selvittämään uuden klubitalon rakentamista Meurmanin-Ervin asemakaavan mukaisesti. Se edellytti kuitenkin lisää tonttimaata korttelista. Vasta 7.8.1959 kaupparekisteriin voitiin merkitä Klubitalo Osakeyhtiö, jolle Oulun Suomalainen klubi luovutti tonttialueet ja sai taloyhtiössä sen mukaisesti osakkeita omistukseensa. Uusi Klubitalo valmistui suunnitellulla aikataululla ja 1.10.1960 edustava vierasjoukko juhlisti uutta klubihuoneistoa.

Klubin huonetilaohjelmaa hahmoteltaessa uskottiin, että varatut 600 neliötä riittävät. Siinä erehdyttiin kuitenkin pahasti. Juhla- ja kokoussalista oli pyritty saamaan niin viihtyisä, että se houkuttelisi jäseniä viettämään vapaa-aikaa ryhmissä. Jäsenet kuitenkin kaipasivat ns. kabinettitiloja. Sitä paitsi salitiloilla oli niin suuri kysyntä, ettei sinne jäsenillä juurikaan ollut asiaa. Siksi jouduttiinkin pian suorittamaan muutoksia sisätiloissa ja hankkimaan lisätilaksi klubin nykyiset Kantaravintolan yläpuolella olevat klubitilat.

Toiminta venäläissorron aikana

Vuosisadan vaihteessa Oulun Suomalaisen klubin toiminta oli virkeää. Klubi oli hankkinut omat toimitilat Kirkkokadulla sijainneesta Kerttulan talosta. Sortovalta oli pahimmillaan vuosisadan taitteessa. Sananvapautta kahlehdittin mielivaltaisella sensuurilaitoksella ja sanomalehtien lakkauttamisilla. Kokoontumisvapaus rajoittui vain korkeiden viranomaisten hyväksymien sääntöjen mukaisesti toimiviin järjestöihin. Oulua koski läheisesti suomalaisen kansallisen sotaväen lakkauttaminen ja venäläisen sotaväen tulo Oulun tyhjentyneisiin kasarmeihin. Kansallisen sotaväen lakkauttaminen johti kutsuntalakkoihin. Näitä lakkoja olivat järjestämässä mm. Oulun Suomalaisessa klubissa toimineet Väinö Kokko ja Antti Jauho.

Sortoaikana klubitoiminta oli suljettua. Klubi oli jo päässyt omaan puistokulmataloonsa, jossa olo tuntui salaisen valtiollisen toiminnan aikana aiempaa turvallisemmalta. Suomessa ei tyydytty vain passiiviseen vastarintaan, vaan ryhdyttiin valmistelemaan myös aseellista toimintaa. Aseiden hankinta sai suuret mittasuhteet, koska samalla oli kysymys vallankumouksen nostattamisesta Venäjällä. Oulun Suomalainen klubi oli yksi salaisen aktiivisen toiminnan tyyssijoista. Oulussa oltiinkin varsin hyvin varustautuneita, kun oli saatu 400 ”graftonia” ja 325 revolveria.

Välittömästi suurlakon jälkeen kutsuttiin keisarillisella manifestilla 5.11. 1905 säätyvaltiopäivät koolle. Suomalainen klubi oli taas voimakkaasti valtiollisessa toiminnassa mukana. Vankat perustuslailliset pormestari Arthur Castren ja lehtori Mauno Rosendal olivat ilman muuta selvät ehdokkaat. Kolmanneksi asetettiin toimittaja Yrjö Mäkelin, joka oli tuolloin jo keskeinen sosialistien edustaja ja nämä kolme miestä edustivat sitten Oulun porvarissäätyä viimeisillä säätyvaltiopäivillä. Myöhemmin tapahtuneesta eduskuntauudistuksesta huolimatta venäläisten sortovalta maassa jatkui. Se esti eduskunnan säätämien kansanvaltaisten kunnallislakien voimaan saattamisen ja kahlitsi edelleen kokoontumis- ja sananvapautta.

Suomalaisen klubin nuorsuomalaisuudesta johtunut ”politisoituminen” aiheutti Oulussa myös vastavaikutuksen, Kauppaklubin, johon liittyi huomattava määrä Suomalaisen Klubin jäseniä.

Yhteystiedot

Osoite: Uusikatu 23, 90100 Oulu
Sähköposti: info@oulunsuomalainenklubi.fi
Puh: 08 376 353

Yhteystiedot

Osoite: Uusikatu 23, 90100 Oulu
Sähköposti: info@oulunsuomalainenklubi.fi
Puh: 08 376 353